![]() |
|
SIBELIUS
KORPPOOSSA 22-24.7.2011
|
![]() ![]() |
Folke Gräsbeck voitti 17-vuotiaana I palkinnon Maj Lind kilpailussa, ollessaan vielä opiskelujen loppuvaiheessa Turun konservatoriossa Tarmo Huovisen johdolla. Sibelis-Akatemiassa Gräsbeck on tominut säestäjälehtorina vuodelta 1985, suoritti musiikimaisterin tutkinnon 1997 ja väitti musiikkitohtoriksi 2008 tutkielmalla ”The Piano in Sibelius’s Youth Production”. Hän on esittänyt yli 380 Sibeliuksen n 600 sävellyksestä, joista huomattavan osan Sibelius Korppoossa-festivaalin yhteydessä, jonka taiteellisena johtajana hän on toiminut alusta lähtien vuonna 2002. Hän on äänittänyt yli 50 CD:tä, joiden jakelu toimii 46 maassa. Tänä vuonna Gräsbeck on toiminut kuukauden vierailevana kamarimusiikin professorina Alessandrian Antonio Vivaldi-konserva-toriossa. Hän on orkesterisolistina esittänyt n. 30 eri pianokonserttoa ja on esiintynyt useissa Euroopan maissa sekä Meksikossa, USA:ssa, UAE:ssa, Israelissa, Japanissa, Egyptissä, Botswanassa ja Zimbabwessa. 6.12.2009 hän vastaanotti Presidentti Tarja Halosen myöntämän Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristin. |